Leonardo DiCaprio pokasi 22-vuotiaan – ensimmäiset yhteiskuvat julki

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalainen Hollywood-komistus Leonardo DiCaprio kertoi äskettäin kyllästyneensä näyttelemiseen ja pitävänsä urastaan taukoa. Miekkonen tähdittää parhaillaan Suomenkin valkokankailla nähtävää Quentin Tarantinon ohjaustyötä, Django Unchained -elokuvaa.

38-vuotiaan hurmurin kerrottiin aiemmin tapailevan The Wolf of Wall Street -elokuvan vastanäyttelijäänsä Margot Robbieta. Nyt parin suhde näyttää edenneen astetta vakavammaksi, sillä heidät on kuvattu yhdessä South Beach -hotellilla, Miamissa. Pariskunta näytti olevan huoneensa parvekkeella läheisissä tunnelmissa.

He muun muassa halailivat toisiaan ja Leonardo piti kättään neitokaisen ympärillä. 22-vuotias Robbie on 16 vuotta nuorempi kuin kokenut DiCaprio.

Leonardon naisgalleriaan kuuluu merkittäviä viihdemaailman kaunottaria. Blondeihin neitokaisiin mieltynyt tähti on deittaillut aikaisemmin muun muassa Blake Livelyä, Gisele Bundchenia ja Bar Refaelia. Hänen viimeisin suhteensa mallikaunotar Erin Heathertoniin päättyi viime marraskuussa.