Adam Lambertin rajut synttäribileet – supertähti strippaa nettikuvissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

American Idol -kilpailusta julkisuuteen noussut poptähti Adam Lambert esiintyy jälleen Suomessa taas ensi keväänä. Kotimaassamme mies tunnetaan musiikkinsa ohella myös parisuhteestaan suomalaisen Sauli Koskisen kanssa.

Laulajatähti vietti hiljattain syntymäpäiviään Los Angelesissa, ja juhliin osallistui tietenkin iso liuta julkkiksia. 31 vuotta täyttänyt Adam Lambert on sittemmin jakanut Instagram-tilillään muutamia kuvia juhlistaan. Kuvista ilmenee muun muassa se, että Courtney Coxin ex-aviomies David Arquette strippasi ja tarjosi sylitanssin laulajalle.

Jälkimmäinen teko taisi olla yleisen lahja Lambertin syntymäpäivinä. Myös Pussycat Dolls -tyttöbändin entinen jäsen, Carmit Bachar, nähdään nimittäin antamassa yhdessä kuvassa sylitanssia päivänsankarille.

Adam Lambert nousi kuuluisuuteen sijoituttuaan vuonna 2009 toiseksi suositussa American Idol -kilpailussa. Hän julkaisi debyyttialbuminsa pian ohjelman jälkeen loppuvuodesta 2009, ja albumi nousi Billboard 200 -listan sijalle 3. Pitkään myös Suomen albumilistalla viihtynyt Lambert on tullut tunnetuksi erityisesti hittisingleistään Whataya Want From Me, If I Had You ja debyyttialbumin nimikkokappaleesta For Your Entertainment.