Tammikuun karuimmat mokat videona – ei heikkohermoisille

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Verkossa julkaistaan jatkuvasti videoita, joille on koottu ihmisten koomisia mokailutilanteita. Joskus asiat menevät yllättävissä tilanteissa pieleen. Nyt videolla voidaan nähdä, mitä hullunkurisia asioita ihmisille on tapahtunut tammikuussa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Osa mokista on hauskoja ja osa niistä näyttää varsin kipeiltäkin. Eräs mies esimerkiksi hyppää joen penkalta toiselle ja satuttaa selvästi itsensä maahan iskeytyessään. Mukaan on jostain syystä eksynyt myös pari vanhaa kämmiä.

Toinen mies joutuu ystäviensä jäynän kohteeksi, ja saakin lastillisen paperisilppua päälleen mennessään vastaamaan puhelimeen. Videolla nähdään myös nainen, joka kaatuu tiellä kumoon eteen kääntyvän mekaanisen puomin ansiosta.