Humalaisten riita lähti lapasesta – mies söi serkkunsa korvan

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Suomalaisetkin tunnetusti saattavat alkoholin vaikutuksen alaisena muuttua agressiivisemmiksi ja riidanhaluisammiksi. Nyt otsikoihin on kuitenkin nousseet kaksi amerikkalaisserkusta, joiden humalainen riita riistäytyi erittäin pahasti käsistä.

Serkkunsa Emilio Mendozan kanssa Stamfordissa Yhdysvalloissa asuva Ruiz Clemente-Perez oli pyytänyt serkkuaan laittamaan musiikkia hiljemmalle. Humalainen Mendoza kuitenkin hyökkäsi serkkunsa kimppuun, News Times -lehti uutisoi. 27-vuotias mies oli alkanut hakkaamaan serkkuaan päähän.

Poliisin mukaan Mendozan epäillään jopa puraisseen 29-vuotiaan serkkunsa korvan irti riidan yhteydessä. Humalaisen riitapukarin epäillään tämän jälkeen nielaisseen palan Clemente-Perezin korvanlehteä. Mendozan mukaan hänen serkkunsa löi häntä ensin.

Clemente-Perezin nenä oli murtunut riidan aikana, ja hänen silmäkuopassaan löydettiin myös murtuma. Serkusten sekoilu ei päättynyt siis kovinkaan hyvin kummankaan osapuolen kannalta, ja molemmat saivatkin tapahtuneesta pahoinpitelysyytteet. Mendozalle on sittemmin luettu syytteet muistakin hänen suorittamistaan rikoksista.