Hellyttävimmät eläinpienokaiset videokoosteessa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Verkossa julkaistaan jatkuvasti suloisista eläinvauvoista videoita, joista osa päätyy myös nettihiteiksi. Joskus pelkästään yksi eläinvauva ei riitä, vaan videolle pitää koota mahdollisimman monta sydämen sulattajaa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt eräällä verkkovideolla nähdään kooste hellyyttävimmistä eläinten poikasista. Videokameralle on tallennetty esimerkiksi kieltään näyttävä pikkulaiskiainen, pöllönpoikanen ja leikittelevä kissanpentu.

Pätkällä nähdään myös muun muassa toisiaan pusuttelevia ja sukivia kaninpoikasia. Koosteessa hurmaa lisäksi lautaselta innokkaasti ruokaansa lipittävä koiranpentu, joka nousee ahneuksissaan etujalkojensa päälle ja melkein sukeltaa ruokakuppiinsa.