Ellie Goulding kuvasi itsensä bikineissä – ja kyllä kelpasi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisille vielä varsin tuntematon poptähti Ellie Goulding on niittänyt menestystä erityisesti kotimaassaan Britanniassa. Viime aikoina neitokainen on ollut otsikoissa parisuhteensa ja uuden musiikkinsa merkeissä.

Nyt Ellie on julkaissut Instagram-blogissaan kuvan, jossa hän itse makoilee kameran edessä bikinit yllään. Aurinkoa ottava popkaunotar näyttää olevan upeassa bikinikunnossa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Ellie Goulding seurusteli taannoin konemusiikkitähti Skrillexin kanssa, mutta suhde päättyi molempien kiireiden johdosta, sillä kaukoromanssi ei toiminut. He ihastuivat, kun Skrillex lähetti popkaunottarelle sähköpostiviestin, jossa hän kehui Gouldingin musiikkia. Brittitähti seurusteli taannoin lähes kahden vuoden ajan DJ Greg Jamesin kanssa.

25-vuotias Ellie Gouldin julkaisi toisen studioalbuminsa 17. lokakuuta. Naisen mukaan Halcyon-nimeä kantavan levyn tuotantoprosessi oli rankkaa aikaa, koska hän tunsi olonsa todella yksinäiseksi biisejä kirjoittaessaan. Popparin uudella albumilla kuullaan muun muassa Tinie Tempahia.