Timi Lexicon uutuudestaan: ”Idea syntyi aurinkoisesta hymystä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen hiphop-artisti Timi Lexikon julkaisee toisen albuminsa 31. toukokuuta. Albumin nimi on Sinä, minä & musa. Levyn seuraava single on nimeltään Perhosefekti ja se ilmestyy keskiviikkona 13. maaliskuuta.

– Perhosefekti-biisi kehottaa laittamaan hyvää kiertämään. Alunperin idea biisin kirjoittamiseen lähti niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin vastaantulijan hymystä. Kävelin nimittäin yhtenä syksyisenä päivänä töistä kotiin Vaasankatua pitkin ja vastaantullut tyttö hymyili minulle aurinkoisesti, Timi Lexicon kertoo.

– Tilanne herätti ajattelemaan, miten harvinaista onkin nähdä hymyilevä vastaantulija Suomessa. Tytön hymy tarttui minuun ja rupesin miettimään miten pienillä teoilla jokapäiväisessä elämässä saa jaettua hyvää eteenpäin.

Timi Lexikonin toukokuussa ilmestyvältä toiselta albumilta on jo aiemmin ilmestynyt kaksi singlelohkaisua; Moon kuu ja Tää kesä. Timi Lexikon on tunnettu myös energisistä esiintymisistään.