Fani otti kuvia puhelimellaan – Daniel Craig raivostui

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Tähän mennessä kolmessa James Bond -elokuvassa nähty Daniel Craig on nähty viime aikoina usein otsikoissa, sillä hänen tähdittämä tuore 007-seikkailu Skyfall on ollut huikea yleisö- ja arvostelumenestys.

45-vuotias brittitähti on nyt kuitenkin otsikoissa hieman harmillisemman tapauksen johdosta. Bond-näyttelijä oli vaimonsa näyttelijätär Rachel Weiszin kanssa ruokaostoksilla New Yorkissa, kun paikalle sattunut fani oli kaivanut puhelimensa esiin ottaakseen pariskunnasta kuvia.

Kuvaaminen ei kuitenkaan sopinut Craigille, sillä Daily Star -lehden tietojen mukaan tämä raivostui fanille pahanpäiväisesti.

– Onko minun katseleminen ollessani ruokaostoksilla vaimoni kanssa todella niin mielenkiintoista sinulle? Daniel Craigin kerrotaan huutaneen kaupassa.

Menestysnäyttelijä oli jopa napannut puhelimen hämmentyneen fanin kädestä. Seesteisempänä liikkeellä ollut Rachel Weisz kuitenkin sai aviomiehensä rauhoittumaan ja antamaan puhelimen takaisin omistajalleen. Tämän jälkeen näyttelijätär oli antanut kuvien ottajalle tiukan puhuttelun yksityisyyden rajoista.

James Bond-tähti Daniel Craig on brittiläinen näyttelijä ja tuottaja. Hän tähdittää parhaillaan valkokankailla nähtävää Skyfall-elokuvaa. Mies tuli tutuksi kahdessa aikaisemmassa Bond-saagaan kuuluvissa elokuvissa Casino Royale ja Quantum of Solace. Mestariagentin roolin lisäksi mies on nähty valkokankaalla muun muassa elokuvissa The Girl With The Dragon Tattoo, Layer Cake ja Lara Croft: Tomb Raider.