Mies 25 vuotta vankilassa: Tältä internet ja iPhone tuntuivat ensimmäisen kerran

Digi · Stara.fi

Yhdysvalloissa vankilatuomiot ovat tunnetusti huikeasti pidempiä kuin Suomessa. Vuonna 1987 huumeiden takia 25 vuoden vankilatuomion saanut Michael G. Santos on nyt päässyt vapauteen ja kokenut ensimmäistä kertaa muun muassa internetin ja älypuhelimet.

Verkossa leviää parhaillaan video, jossa Santos kertoo Berkeleyn yliopiston opiskelijoille kokemuksistaan ja siitä huikeasta elämyksestä, jonka hän koki päästessään ensimmäistä kertaa internetiin vasta vapauduttuaan vankilasta vuonna 2012. Hänen mennessään vankilaan internetiä ei ollut tavallisten ihmisten saatavilla. Tieto siitä kantautui kuitenkin kaltereiden taakse.

– Ollessani vankilassa haaveilin usein internetin käyttämisestä. Olin lukenut siitä monista talous- ja teknologialehdistä ja tiesin sen olevan voimakas väline. Tiesin sen tulevan tärkeämmäksi kuin televisio, radio ja puhelin yhdessä, Michael G. Santos kertoi Daily Dot -julkaisulle.

Samaan aikaan Santos suunnitteli ensimmäisen yksinkertaisen verkkosivustonsa ja toteutti sen läheistensä välityksellä. Verkkosivustollaan hän kirjoitti omista ja vankitoveriensa kokemuksista vankilassa. Lopulta hän julkaisi verkossa tuhansia artikkeleita, vaikka ei ollut koskaan edes käyttänyt internetiä tai tietokonetta.

– Päästessäni vankilasta 13. elokuuta 2012 Carole-vaimoni ojensi minulle iPhonen. Hän näytti minulle miten puhelinta käytetään ja pääsin ensimmäisen kerran internetiin painettuani Safarin kuvaketta. Googletin oman nimeni ja hämmästyin miten hakukone oli indeksoinut niin paljon kirjoituksiani vuosien aikana, Santos totesi.

– Halusin oppia lisää miten ihmiset kommunikoivat internetissä. Lähetin ensimmäisen sähköpostini, jossa kirjoitin perheelleni ensimmäisistä tunneistani vapaudessa. Muutaman päivän päästä pääsin käyttämään Applen tietokonetta. En ollut koskaan aiemmin käyttänyt kannettavaa tietokonetta.

Nykyisin Santos kampanjoi saadakseen vangeille oikeuden käyttää internetiä. Hänen mukaansa hallitus pyrkii nettikiellolla vaientamaan vankien huonojen kokemusten saattamisen kansalaisten tietoon.