Tutkijat tiedottivat: ”Merenneitoja ei ole olemassa”

Uutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Merenneidot ovat tuttuja lukuisista tarinoista, joista tunnetuin lienee Disney-yhtiön toimesta animaatioelokuvaksikin kääntynyt H. C. Andersenin Pieni Merenneito. Merenneitoja ei kuitenkaan tiettävästi ole olemassa, ja epäselvyyksien välttämiseksi asiasta on nyt julkistettu virallinen tiedote.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusjärjestö NOAA tiedotteessa todetaan, ettei todisteita vedessä elävistä ihmisenkaltaisista olennoista ole löydetty. Järjestö julkisti tiedotteen vastineena Animal Planet -televisiokanavan esittämälle, dokumenttielokuvan tyyliin tehdylle Mermaids: The Body Found -ohjelmalle.

Kanavan mukaan Mermaids: The Body Found oli tarkoitettu fiktiiviseksi elokuvaksi, joka perustuu osittain todellisiin tapauksiin ja tieteellisiin teorioihin. Telegraph-lehden mukaan ainakin kaksi ihmistä oli kuitenkin ohjelman nähtyään ottanut yhteyttä NOAA-järjestöön, vaatien tietoa todellisten ”meri-ihmisten” olemassaolosta.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun NOAA julkistaa tiedotteita erikoisiin ja kyseenalaisiin teorioihin ja uskomuksiin liittyen. Discovery News -sivuston mukaan järjestö on aikaisemmin ottanut kantaa esimerkiksi Atlantiksen kadonnutta mannerta ja Bermudan kolmiota koskeviin kysymyksiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.