Poliisi tyrmistyi: Vaginasta pilkotti ladattu käsiase

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Olemme useita kertoja uutisoineet poliisien kohtaamista erikoisista tilanteista, joissa naiset ovat käyttäneet intiimeintä ruumiinonkaloaan mitä erikoisimpiin tarkoituksiin. Yleensä naiset ovat piilottaneet jalkoväliinsä huumeita, mutta myös monia muita esineitä on löydetty.

Nyt eräs amerikkalainen tapaus hakee kuitenkin vertaistaan. Oklahomassa poliisi löysi nimittäin erään naisen vaginasta kokonaisen käsiaseen. Maaliskuun alussa sattuneessa tapauksessa naispuolinen poliisi huomasi poliisiasemalla, että 28-vuotiaan pidätetyn naisen jalkovälistä pilkotti käsiaseen kädensija. Ase oli kaiken lisäksi ladattu ja siinä oli kolme käyttämätöntä luotia ja yksi ammuttu hylsy.

Kuva: Poliisi
Kuva: Poliisi

Siinä ei ollut kuitenkaan vielä kaikki, sillä sama nainen oli päättänyt valjastaa toisenkin aukkonsa piilopaikaksi, sillä hänen peräsuolestaan pilkotti muovipussi, jonka huomattiin pitävän sisällään amfetamiinia. Nainen oli alunperin pidätetty, kun hänen autostaan löydettiin huumeita ja käsiase. Vaginaan piilotettu ase paljastui, kun nainen vaihtoi vaatteita poliisiasemalla naispoliisin valvonnassa, The Smoking Gun raportoi.

Kerroimme taannoin kuinka maailman vahvin vagina löytyi Venäjältä. Tatyana Kozhevnikova nosti sukuelintensä avulla 14 kilon painon. 40-vuotias perheenäiti nostaa esineitä asettamalla sisäänsä puisen tulpan, johon pystyy kiinnittämään esineitä.

Uusimmat