Octomom ei maksanut vuokraa – häädettiin: ”Talossa haisi virtsa”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Neljäntoista lapsen maailmankuulu perheenäiti Octomom, eli Nadya Suleman, on ollut viime aikoina talousahdingossa, minkä vuoksi nainen joutui muuttamaan vanhasta kodistaan pois.

Julkkismamma on asustanut jo jonkin aikaa uudessa Palmdalen asunnossa Kaliforniassa, mutta nyt sillekin lystille tuli loppu. Yksinhuoltaja ei ollut nimittäin maksanut huhtikuun vuokraansa ja hänet häädettiin kotoaan. Nadya keräsi tavaransa ja perheensä, sekä lähti keskellä yötä pois asunnosta.

Neito on vuokraisännälle velkaa 2.590 dollaria, eli yli 2.000 euroa. Tähden kerrotaan jättäneen jälkeensä järkyttävän sotkun. Radar Online -sivuston mukaan talossa haisi naisen jälkeen esimerkiksi voimakkaasti ihmisen uloste.

– Hänen ansiostaan talo oli likainen ja siellä haisi virtsa. Vuokraisäntä oli järkyttynyt. Autotallissa oli kaljapulloja ja roskia oli kaikkialla talossa, kertoi lähde sivustolle.

38-vuotias Octomom, eli Nadya Suleman, tuli tunnetuksi vuonna 2009 saatuaan ensimmäisenä maailmassa kahdeksan lasta samalla kertaa. Hänellä oli jo ennestään kuusi lasta, joten perheessä vilistää nykyisin peräti 14 pienokaista. Perheen elättäminen on kuitenkin muodostunut ongelmaksi suurten kulujen vuoksi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat