Suomeen saapuvan räppärin raju keikka – suuseksiä lavalla!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain Detroitista kotoisin oleva räppäri Danny Brown nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonan 2011 julkaistun XXX-albumin ansiosta. Levy valittiin esimerkiksi Spin-lehdessä vuoden hiphop-levyksi. Muusikko esiintyy ensi kesänä Suomessa 19. – 20. heinäkuuta järjestettävillä Hustle HKI -festivaaleilla.

Nyt Danny Brown on noussut otsikoihin Minneapolisissa järjestetyn keikkansa ansiosta. Yleisö sai nimittäin todistaa erikoista tapahtumaa, kun räppärin naispuolinen fani harjoitti suuseksiä Brownille tämän keikan aikana.

Muusikko esiintyi Triple Rock Social Club -klubilla perjantaina 26. huhtikuuta. Hän pyysi naispuolisia fanejaan tulemaan lähemmäs lavaa. Useiden heistä kerrotaan kourineen miehen haaroväliä, mutta yksi fani meni vielä pidemmälle. Hän vilautti Danny Brownille rintojaan ja alkoi suorittamaan tähdelle fellaatiota kesken tämän esiintymisen.

– Danny Brown räppäsi koko tapahtuneen ajan, kommentoi yleisön edustaja AllHipHop.com-verkkosivuston mukaan.