Slayer-kitaristi Jeff Hanneman menehtyi 49-vuotiaana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin kuuluva Slayer on tahkonnut thrash metallia jo vuodesta 1981 lähtien. Lajityyppinsä pioneereihin kuuluva yhtye on konsertoinut useaan otteeseen myös Suomessa.

Nyt bändiä ja sen faneja koettelee suru-uutinen, sillä yhtyeen toinen kitaristi Jeff Hanneman on menehtynyt. Slayerin perustajajäseniin kuulunut Jeff Hanneman kuoli torstaina 2. toukokuuta eteläkalifornialaisessa sairaalassa. Miehen kuolinsyynä oli maksan vajaatoiminta. Jeff Hanneman oli kuollessaan 49-vuotias.

– Joudumme murheeksemme ilmoittamaan, että bändikaverimme ja veljemme Jeff Hanneman menehtyi noin klo 11 tänä aamuna lähellä hänen Etelä-Kaliforniassa sijaitsevaa kotiaan, yhtye ilmoitti tiedotteessaan.

Slayer-yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Jeff Hannemanin lisäksi toinen kitaristi Kerry King, rumpali Dave Lombardo ja laulaja-basisti Tom Araya. Yhtye on uransa aikana herättänyt kohua esimerkiksi uskonnon vastaisella imagollaan sekä sotaa ja väkivaltaa koskevilla sanoituksillaan. Hanneman ja King valittiin Guitar World -lehden maailman parhaiden kitaristien listalla sijalle 10.