Hiphop-klassikko Regulatesta huikea parodia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 2011 kuollut hiphop-artisti Nate Dogg jäi historian kirjoihin genrensä klassikkohitteihin lukeutuvan Regulate-kappaleen ansiosta. Hän menehtyi hitistä huolimatta kuitenkin rahattomana ja jättiveloissa.

Nyt televisiotähti Jimmy Fallon on tehnyt kunniaa vanhalle hitille ja esittänyt ohjelmassaan kappaleesta tehdyn hulvattoman parodian. Kyseessä on niin sanottu mash-up, jossa uutisankkuri Brian Williamsin esiintymisistä on leikattu irti kappaleen lyriikat ja yhdistetty ne kappaleen instrumentaaliversioon.

41-vuotiaana menehtynyt Nate Dogg, oikealta nimeltään Nathaniel Hale, tunnettiin erityisesti Warren G:n kanssa vuonna 1994 julkaistusta Regulate-jättihitistä, joka muodostui nopeasti kansainväliseksi hitiksi. Sen lisäksi Nate Dogg teki runsaasti yhteistyötä muiden muassa Snoop Doggin kanssa. Parin viimeisen elinvuotensa aikana Nate Dogg sai kaksi vakavaa sairauskohtausta.