Vielä yksi Daft Punk -cover hurmaa netissä – olkaa hyvä!

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Keväällä julkaistu Daft Punk -yhtyeen Get Lucky -kappale on noussut tuoreimman levyn soitetuimmaksi ja varmasti myös eniten coveroiduksi kappaleeksi. Kappaleesta on tehty lukuisia versioita muun muassa banjolla soitettuna ja nyt indie-poppina.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Triple j -radiokanavan musiikkiohjelmassa vieraillut San Cisco -yhtye yllätti kuuntelijat upealla Get Lucky -versiollaan, jossa pääosaan nousevat yhtyeen Scarlett Stevensin soittamat bongorummut. Perinteisillä bändisoittimilla varioitu kappale on saavuttanut hetkessä hurjan suosion, ja video on ylittänyt YouTubessa miljoonan katsojan rajapyykin parissa päivässä.

San Cisco on Jordi Daviesonin, Josh Biondillon, Nick Garnerin ja Scarlett Stevensin vuonna 2009 perustama yhtye. Euroopassa vielä hieman tuntemattomampi kokoonpano teki ensimmäisen Yhdysvaltojen kiertueensa alkuvuodesta. Yhtye keikkailee parhaillaan Iso-Britanniassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.