Luetko tätä juttua vessassa? Et ole ainoa

Digi Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kuinka moni myöntää kaivavansa puhelimen esiin jo matkalla vessaan? Pöntöllä istuessa voi katsastaa älypuhelimelta uutisia, lähettää tekstiviestejä tai jopa shoppailla verkkokaupoissa. Asiaa ei tarvitse hävetä, sillä suurin osa ihmisistä tekee samaa.

Pixmania-sivusto kysyi 2.000 asiakkaansa teknisiä käyttötottumuksia wc-käyntien aikana. Tuore kysely osoittaa, että ainakin 41 prosenttia briteistä käyttää säännöllisesti vessareissujensa aikana jonkinlaisia älylaitteita. Peräti 65 prosenttia myönsi näpertelevänsä puhelimellaan kanssa pöntöllä istuessaan, kun 22 prosenttia raahasi saniteettitiloihin isommalla näytöllä varustetun tabletin.

Eniten vessassa surffailtiin nettisivuilla, ja 51 prosenttia vastanneista kertoi lukevansa ajankohtaisia urheilu- ja viihdeuutisia. Neljäsosa tekee ostoksia verkkokaupoissa ja käyttää näin vessassa istumisen hyödyksi. Sosiaalinen media houkuttelee pöntöllä istuskelijoita saman verran, kun taas kolmasosa myöntää lähetelleensä vessasession aikana tekstiviestejä.

Yksi kymmenestä suorittaa myös töitä vessassa ollessaan ja lähettelee samalla työsähköposteja. Silti perinteinen Aku Ankka ei ole menettänyt suosiotaan vessalukemisena, sillä edelleenkin 25 prosenttia ihmisistä vie jonkinlaisen lehden mukanaan saniteettitiloihin, Daily Mail paljastaa.