Palomies teki vääriä hälytyksiä – kävi tyhjillä paloasemilla varkaissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Palomiehet kuuluvat arvostetuimpien ammattien joukkoon. Tulipalojen taltuttajia pidetään yleensä lähes sankareina, jotka pelavat naisia ikkunoiden kautta ja kiipeävät puuhun hakemaan sinne karannutta kissaa.

Nyt eräs palomies on poikennut kaidalta tieltä. Palomiehen itsekin työskentelevä Joseph Keene oli nimittäin soittanut hätänumeroon ja tehnyt väärän hälytyksen peräti kolme kertaa. Sillä aikaa kun hänen kollegansa olivat rientäneet oletetulle palopaikalle, oli mies käynyt paloasemalla varkaissa.

Keene varasti yhteensä 1.450 euron arvosta tavaraa newyorkilaisilta paloasemilta. Paha palomies jäi kuitenkin kiinni tekosistaan ja tahri samalla koko ammattikuntansa imagon kiiltävää pintaa. Gawkerin mukaan Keene on tunnustanut tekonsa ja kärsii parhaillaan syytteistä työttömänä.