LeAnn Rimes joutui raskaushuhujen keskiöön: ”LMAO!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Syömishäiriöistäkin kärsinyt laulajakaunotar LeAnn Rimes kertoi joutuneensa taannoin koulukiusatuksi. Neitokaisen kateellinen koulukaveri uhkasi ala-asteella tappaa hänet. Nyt 31-vuotias poptähti on joutunut raskaushuhujen keskiöön.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

LeAnn on vaikuttanut viime aikoina olevan normaalia kurvikkaampi, minkä vuoksi mediassa onkin kirvonnut spekulaatiota hänen raskaudestaan, uutisoi Daily Mail -sivusto. Tilanne meni äärimmilleen, kun Star-lehti väitti aiemmin tällä viikolla tähden odottavan ensimmäistä lastaan. Rimes torppasi välittömästi uutisen julkaisemalla viestin Twitter-blogissaan.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

– Olen kaukana raskaudesta, ja laihduin juuri yhden farkkukoon, kirjoitti LeAnn blogiinsa.

LeAnn Rimes ja Eddie Cibrian tapasivat Lifetime-elokuvan kuvauksissa vuonna 2009. Pariskunta aloitti salasuhteen, joka johti molempien avioeroihin. Tunteita ja tuoksuja -saippuasarjasta tunnetulla Cibrianilla on kaksi lasta edellisestä avioliitostaan Brandi Glanvillen kanssa. Salasuhteen paljastumisen jälkeen LeAnn Rimes ja Brandi Glanville ovat olleet ilmiriidoissa.