Tutkimus selvitti: Tästä syystä naiset pitävät hauskoista miehistä

Lifestyle · Meri Pulkkinen

Kumppanin etsinnässä luonteenpiirteillä ja huumorintajulla on ulkonäön lisäksi merkittävä vaikutus. Nyt tuore amerikkalaistutkimus on saanut selville minkä takia erityisesti hauskat miehet houkuttelevat naisia puoleensa. Syy löytyy naisten aivoista.

Stanfordin yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan huumorintajuiset miehet miellyttävät naisia geneettisellä tasolla. Naisten aivot ovat kehittyneet arvostamaan huumoria, kun taas miesten aivot ovat kehittyneet enemmän sen tuottamiseen. Tutkimuksen mukaan naiset käyttävät miehen huumorintajua sen arvioimiseen, olisiko tästä geneettisesti sopivaksi kumppaniksi ja potentiaaliseksi isäksi.

Social Neuroscience -lehdessä julkaistu tutkimus perehtyi asiaan tarkkailemalla lasten aivojen reaktioita hauskoihin videoihin. Yliopiston tutkijoiden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun huumorin arvostuksessa olevia eroja sukupuolten välillä ollaan voitu todistaa jo nuorilla lapsilla. Naisten aivojen kerrotaan kehittyneen miehiä paremmin vastaanottamaan huumoria.