Donald Trump rohkaisee Miley Cyrusia videoviestissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miley Cyrus esiintyi taannoin MTV Video Music Awards -gaalassa Yhdysvalloissa. Hänen esittämänsä pepputanssi sai kotikatsomon ja paikalla olleen yleisön hämmennyksen ja melkoisen myötähäpeän valtaan. Moni on veikannut neitokaisen touhun menevän jatkossakin reippaasti yli, ja tuore musiikkivideo osoitti heidän olleen oikeassa.

Nyt miljonääri tunnettu Donald Trump on avannut sanallisen arkkunsa Vine-palvelussa. Mies on lähettänyt videotervehdyksensä poppariprinsessalle. Miljardööri sanoo, että Mileyn ei tule välittää muiden ihmisten kommenteista. He ovat vain kateellisia naiselle, Donald toitottaa.

Yhdysvalloissa toimiva The Parents Television Council (PTC) nuhteli MTV-televisiokanavaa. PTC:n mukaan gaalan mainostauoilla oli pelkästään seksistisiä mainoksia esimerkiksi kondomeista, eikä tällaista materiaalia ole soveliasta esittää alle 14-vuotiaille. Ohjelmassa täytyisi heidän mukaansa olla korkeampi ikäraja, sillä Lady Gagan tai Miley Cyrusin esitykset eivät soveltuneet nuorelle yleisölle. MTV Video Music Awards esitetään kaikenikäisille sallittuna ohjelmana.