Näistä merkeistä tunnistat tekstiviestivalehtelijan

Digi Lifestyle · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä pelkää keskustella asioista muiden kanssa kasvotusten tai siten, että kuulee toisen äänen. Siksi monet ilmoittavat tärkeistäkin asioista esimerkiksi pikaviestimillä, kuten tekstiviesteillä tai muilla puhelimen viestipalveluilla.

Normaalisti viestejä vaihdellaan nopeaan tahtiin, eikä toisen vastausta tarvitse odottaa pitkään. Mikäli tekstailijan viesti kuitenkin kestää yllättäen normaalia pidempään, voi epäillä, että hän on epärehellinen viestissään. Ainakin mikäli uskomme aiheesta tutkimuksen tehnyttä filosofian tohtori Thomas Meservyä. Monet suomalaiset voivat tosin olla tuloksista eri mieltä.

Hänen mukaansa ihmiset kirjoittavat lyhytsanaisia viestejä valehdellessaan ja etenkin, jos vastaamiseen kuluu viisi sekuntia normaalia kauemmin, voi vastaajan olettaa myös valehtelevan. Yksinkertaiset vastaukset takaavat sen, että valehtelija muistaa epätotuuden myöhemmin, Men’s Health opastaa.

Toki ihmisen kiireisyys vaikuttaa viestin vastaamisnopeuteen, mutta mikäli tietää vastaajan olevan niin sanotusti langan toisessa päässä, kielii liian pitkä vastaamisaika mahdollisesta vilunkipelistä. Mikäli ihmisestä tahtoo totuuden irti, on parasta kohdata hänet kasvotusten, sillä tällöin on hankalampi myös valehdella.