Ihminen unohtelee keskimäärin 1 500 asiaa vuodessa – tässä yleisimmät

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jokainen tietää sen tunteen, kun kävelee huoneeseen eikä muista syytä, miksi sinne ylipäätään meni. Jokainen meistä unohtelee asioita, ja kerroimme taannoin, että esimerkiksi vähäkalorinen ruokavalio auttaa pitämään muistia parempana.

Femail Firstin mukaan ihmiset unohtelevat keskimäärin neljä asiaa päivittäin. Tämä on lähes 1.500 asiaa vuodessa. Unohtelua voi vähentää esimerkiksi muistilapuilla, ja nyt Post-It -lappujen tiedottaja listaa yleisimmät asiat, joita ihmiset unohtelevat.

Ensimmäisenä listalla on klassinen esimerkki siitä, että menee huoneeseen, eikä muista sinne menon syytä. Toiseksi eniten unohdellaan avainten paikkaa. Kolmanneksi eniten ihmiset unohtavat ostaa tiettyjä asioita ruokakaupasta. Myös nimien unohtelu, kynän sijainti ja sähköpostiin vastaaminen ovat asioita, joita unohdellaan eniten.

Top-10 -listalle pääsee myös se, ettei muista minne on autonsa parkkeerannut esimerkiksi kauppareissulla. Yleisiä unohduksia syntyy myös laulujen sanoja muistellessa, kukkien kastelemisessa, roskien viemisessä ja kirjaston kirjojen palauttamisessa. Moni tunnustaakin kuuluvansa näiden unohtelijoiden ryhmään.

Uutisoimme taannoin tutkimuksesta, jossa mukana olleet yli 70-vuotiaat ihmiset tuplasivat huonomuistisuutensa, kun he nauttivat yli 2.143 kilokaloria päivässä. Muistin lisäksi myös kielellisissä taidoissa havaittiin heikentymistä, kun nautittu kalorimäärä kasvoi.