Nicole Scherzinger murtui erosta: ”En ole robotti”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tyttöbändi Pussycat Dollsin riveistä maailmanmaineeseen noussut Nicole Scherzinger on ollut otsikoissa eronsa takia. Eroaminen ei ole koskaan helppoa, ja kaunotar on murtunut siitä, ettei yhteisymmärrystä syntynyt F1-kuski Lewis Hamiltonin kanssa.

Viime aikoina Britannian X Factor -ohjelmaa tuomaroinut Nicole Scherzinger on nyt myöntänyt tunteiden olevan pinnassa vaikean eron takia. Hänen parisuhteensa päättyi lopullisesti heinäkuussa.

– Ollut rankka vuosi. Henkilökohtaisella tasolla se on ollut vaikeaa. En ole robotti ja pitele sydäntäni piilossa. Haluan kuitenkin lopulta olla ammattilainen ja ajatella kilpailijoita, enkä itseäni, kertoi Nicole Daily Mail -lehdelle.

– Musiikki on osa elämääni ja koskettaa minua. Olen ollut tunteellisempi koelaulujen aikaan tänä vuonna, koska olen käynyt itse sisäisesti läpi tiettyjä asioita.

Nicole Scherzinger ja F1-kuski Lewis Hamilton ovat olleet on-off-suhteessa vuosien ajan. Pari eroaa säännöllisesti palatakseen taas yhteen. Vielä ei tiedetä, jatkuuko repivä rakkaustarina myöhemmin. Heillä on ollut ongelmana muun muassa yhteisen ajan puute ja työt eri mantereilla.

Uusimmat