Miley Cyrusille miljoonatarjous pornoelokuvasta: ”Taiteellinen vapaus”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Miley Cyrus julkaisi taannoin uuden Wrecking Ball -single, jonka musiikkivideo on kerännyt valtavasti katsojia Youtubessa. Osasyynä tälle on oletettavasti videolla keimailevan laulajattaren vähäinen vaatetus ja rohkea tanssityyli.

Nyt 20-vuotias tähti on saanut hämmentävän tarjouksen. TMZ-verkkosivuston mukaan aikuisviihdealan yritys GameLink on tarjonnut Miley Cyrusille miljoonaa dollaria pornoelokuvan tuotantoon mukaan lähtemisestä. Toisin kuin voisi olettaa, tähteä ei kuitenkaan pyydetä mukaan näyttelemään – hänet nimittäin halutaan elokuvan ohjaajaksi.

Mileyn edustajille lähetetyssä kirjeessä GameLink tarjoaa tähdelle miljoonan dollarin lisäksi täyttä taiteellista vapautta elokuvan suhteen. Laulajan uskotaan kirjeessä olevan hyvä valinta pornoelokuvan ohjaajaksi, sillä tämä on ”voimaantunut” 2000-luvun nainen, joka on anteeksipyytelemätön elämäntyylinsä ja seksuaalisuutensa suhteen.

Miley Cyrus erosi vastikään kihlatustaan Liam Hemsworthista. Pari oli yhdessä useamman vuoden, mutta nousevan näyttelijämiehen uskotaan peläneen maineensa menettämistä Mileyn härskien mediatempausten vuoksi. Viimeksi Hemsworth käytti villiin baari-iltaan 3.000 euroa.

Uusimmat