Mies, kerro unistasi rohkeasti naiselle – lähentää pariskuntia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Miesten on usein vaikeampi kertoa tunteistaan suoraan. Kun naiset voisivat analysoida tuntojaan tuntikausia, saattavat urokset kokea syvälliset keskustelut kiusallisiksi – jopa oman kumppanin kanssa juteltuna. Nyt miehet voivat ammentaa tuntojaan unien kautta.

Tanskalainen tutkimus vinkkaa, että miesten kannattaa kertoa naisilleen avoimesti näkemistään unista. Unia pidetään erityisen henkilökohtaisina kokemuksina, ja niistä kertominen lähentää kumppanuksia. Unet paljastavat usein näkijänsä alitajuisen maailman.

Tutkimuksesta vastannut Michael Rodhe Olsen sanoo, että pariskuntien tulisi jakaa uniaan vähintään kerran viikossa. Unien kautta voi myös helposti tehdä amatöörianalyyseja vallitsevasta elämäntilanteesta. Toki aivan kaikkea ei kannata kertoa, kuten omituisia seksiunia exän kanssa, Men’s Health opastaa.