Käytätkö toisia hyväksi? Katso milloin syyllistät itseäsi turhaan

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Suomalaisten eräs perisynti on jatkuva syyllistäminen ja syyllistyminen. Moni tässä kulttuurissa elävä oppii asenteen, jossa toisten ”ei tartte auttaa”, vaikka henkilö olisi kaulaansa myöten ongelmissa. Asenne kaikenlaista muiden resurssien hyväksikäyttämistä kohtaan on ankara.

Sosiaalisissa suhteissa voi olla kuitenkin vaikea vetää rajaa sille, koska on kyse ihmissuhteista nauttimisesta ja koska saavutettujen yhteyksien systemaattisesta tai alitajuisesta hyödyntämisestä. Syvään juurtunut pelko huijatuksi tulemisesta jäytää sisällä, minkä vuoksi monen voi olla vaikea luottaa ihmisiin.

Voisi kysyä onko hyödyn saaminen asioista todellakin pelkästään huono asia? Moneksi hyväksikäyttäjää pidetään henkilönä, joka ottaa antamatta mitään takaisin. Tuolloin henkilö, joka antaa enemmän ja jää vähemmälle, vetää helposti uhrin viitan harteilleen. Tässä voi olla kyse henkilökohtaisesta pettymyksestä, koska paljon antavan osapuolen tarpeet eivät täyty.

Antaminenkin voi olla tietynlaista manipulointia. Koska ihmissuhteet perustuvat antamisen ja saamisen energianvaihdon logiikkaan, antaja voi yrittää antamisellaan saada lisää. Kumpi siis tässä tilanteessa käyttää toista enemmän hyväkseen, antaja vai se henkilö, joka ottaa vastaan?

Räikeät hyväksikäyttötapaukset ovat asia erikseen, ja esimerkiksi mummolta parisataatuhatta euroa huijaava Casanova lienee tällainen tapaus. Arjen ihmiskohtaamisissa harvemmin tulee esille tällaisia tilanteita. Kyse on enemmän siitä, että ihmisen mielessä on syvälle juurtunut puuteajattelu, joka ajaa häntä etsimään salaisesti tai avoimesti omaa etuaan.

Keinoja omien toiveiden toteuttamiseen on lukuisia – osa niistä liittyy manipulaatioon. On selvää, että jos joku ihmiskontakti ei anna ihmiselle mitään – on ikään kuin yhdentekevä – se kannattaa jättää väliin. Ja jos kokee jatkuvasti tulleensa pelatuksi kanssakäymisessä toisen ihmisen kanssa, ei tämäkään liene hyväksi itselle pidemmän päälle, toteaa Elite Daily -sivusto.

Jokaisessa ihmissuhteessa tapahtuu jonkinlaista vaihtoa. Välillä ihminen ei kuitenkaan saa, mitä haluaa, vaan sen mitä tarvitsee. Tällaisissa tilanteissa hän voi erehtyä luulemaan tulleensa hyväksikäytetyksi. On hyvä ajoittain tarkistaa omia uskomuksiaan ja pelkojaan, sillä ne värittävät huomattavasti tulkintaa maailmasta ja muista ihmisistä.