Lady Gaga riisui kansikuvaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poppari Lady Gaga on herättänyt viime aikoina huomiota verkossa julkaisemillaan kuvilla. Neitokainen esittäytyi faneilleen Instagram-sivustolla esimerkiksi nuken näköisenä ja julkaisi myös uupuneen oloisen kuvan, jossa tähden meikit näyttivät lässähtäneen kasvoille.

Nyt Lady Gaga nähdään uusimman Candy-lehden kannessa, jossa poppari esiintyy tyylilleen uskollisena erikoisissa vetimissä. Tähden yllä on turkki, mutta muuten tekoviiksiin sonnustautunut tähti on täysin paljas. Kuva on K18-materiaalia, sillä laulaja paljastaa siinä alapäänsä ja toisen rintansa, jonka nänniä peittää skorpioni-kuvio.

Gaga on useamminkin leikitellyt transvestisuuden kliseillä, ja esiintynyt otoksissa miehenä. 27-vuotias tähti julkisti juuri ARTPOP Ball -kiertueensa aikatauluja. Konserttikiertue alkaa 4. toukokuuta Floridan Fort Lauderdalesta ja jatkuu läpi monien Yhdysvaltojen kaupunkien.