MAD-lehti sivaltaa: Rietasteleva Miley Cyrus kannessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuin sattiirilehti MAD on kadottanut melkoisen osan lukijakunnastaan, kun painetun median alamäki on vain jyrkentynyt. Suomessakin pari vuosikymmentä sitten suurta suosiota nauttinutta MAD-lehteä julkaistaan kuitenkin vielä esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Maailman tämän hetken kuumin ja puhutuin poptähti Miley Cyrus saadaan 1. kesäkuuta 2014 ensivisiitilleen Suomeen osana Bangerz-maailmankiertuettaan. Taannoin Miley aiheutti skandaalin esiintymällä niukassa asussa MTV-gaalassa. Nyt MAD-lehti sivaltaa Cyrusia juuri samasta syystä ja listaa neitokaisen maailman tyhmimpien joukkoon.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Tänä syksynä julkaistu Bangerz on Miley Cyrusin neljäs albumi ja samalla hänen neljäs levynsä, joka on noussut suoraan julkaisuviikollaan Yhdysvaltain Billboard-listan ykköseksi. Miley on tehnyt levyllä yhteistyötä esimerkiksi Mike Willin, Pharrell Williamsin, Futuren, Nellyn, Will.i.amin ja Britney Spearsin kanssa.

Levyn ensisingle We Can’t Stop on ollut megahitti tanssilattioilla ympäri maailmaa varsinkin sen jälkeen, kun Miley esitti kappaleen MTV Video Music Awardsissa kohutussa show’ssa, johon kuului twerkkausta, jättinalleja ja kuuluisa vaahtomuovisormi. Tuorein single Wrecking Ball on noussut hitiksi singahtamalla listaykköseksi ja Spotifyn kuunnelluimmaksi Yhdysvalloissa.