86-vuotias voitti seksiä kahden prostituoidun kanssa – kuoli ennen palkinnon lunastamista

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Joskus elämä on ironista kuin Alanis Morissetten Ironic-kappaleessa. Voitat lotossa ja kuolet seuraavana päivänä. Vähän samankaltainen tilanne kävi 86-vuotiaalle Johnny Orisille, joka voitti Howard Stern Show’ssa elämänsä treffit.

Pappa olisi nimittäin päässyt deiteille kahden prostituoidun kanssa. Pääpaino on sanalla ”olisi”, sillä mies ehti kuolla ennen palkinnon lunastamista. Oris osallistui I Want To Get My Grandpa Laid -kilpailuun Ed-pojanpoikansa ansiosta.

Hän olisi saanut viettää elämänsä villin illan kahden Bunny Ranchin kaunottaren kanssa Tahoe-järvellä. Johnny ehti jo valita paikan päällä haluamansa prostituoidut, mutta teki kuitenkin virheen menemällä syömään pojanpoikansa kanssa. Hän tilasi pihvin ja tukehtui siihen.

Ilotalon omistaja Dennis Hof tunsi sympatiaa surevaa Ed-pojanpoikaa kohtaan ja antoi tämän käyttää yhden ilmaissession valitsemansa naisen kanssa. On ehkä vaikeaa päästä takaisin jaloilleen heti läheisen kuoleman jälkeen, mutta mies ei antanut TMZ-sivuston mukaan tämänkaltaisten esteiden haitata peuhaamista.



Uusimmat