Oletko aamuvirkku vai yökukkuja? Unirytmi vaikuttaa mielenterveyteen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen kastiin: Niihin, jotka menevät aikaisin nukkumaan ja heräävät ennen kukonlaulua ja niihin, jotka ovat aktiivisimmillaan puolen yön maissa, eivätkä pääse sängystä ylös ennen lounasaikaa.

The Times uutisoi hiljattain saksalaisen Institute of Neuroscience and Medicine -nimisen laitoksen toteuttamasta projektista, jossa tutkitaan ihmisten unitottumuksia ja niiden vaikutusta mielenterveyteen. Tutkimustulokset tuovat huonoja uutisia kaikille iltavirkuille, sillä tulosten valossa voidaan osoittaa, että yökukkujat sairastuvat aamuvirkkuja helpommin esimerkiksi kausimasennukseen.

Tulokset perustuvat saksalaisten tiedemiesten suorittamiin aivokuvauksiin, joissa huomattiin eroavaisuuksia aamu- ja iltavirkkujen kesken. Kun toiset henkilöt pystyvät nousemaan ylös pirteänä heti herätyskellon soidessa, tyytyvät jotkut vain kääntämään kylkeään ja tulevat reippaiksi vasta illan hämärässä.

Aamuvirkkujen aivoissa tapahtuvat reaktiot olivat nopeampia, ja siksi he suorituivat myös päivittäisistä aamurutiineista paremmin. Valitettavasti näihin kemiallisiin reaktioihin ei voi vaikuttaa sen suuremmin, mutta aamu-unisuutta pystyy helpottamaan monin keinoin. Tärkeintä on säännöllisen unirytmin ylläpitäminen, päivittäinen liikunta ja positiivinen elämänasenne.