Naisten vinkit pettäjille – näin et jää kiinni uskottomuudesta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Joskus parisuhde kulkee tasapaksua uraa ja liitto rakoilee. Yhdessä ollaan vain muodon vuoksi, eikä suhteessa kipinöi erotiikkaa tai sen liiemmin romantiikkaa. Tällöin etenkin tunnejanoiset miehet ja naiset saattavat ajautua pettävälle tielle.

Pettäjät luetaan maailman alimpaan ihmiskastiin, mutta toisinaan se on ainoa keino saada osakseen hellyyttä ja huomiota. The NicoNico News -lehden teettämän kyselyn mukaan naiset jäävät miehiä harvemmin pettämisestä kiinni, sillä he osaavat paremmin peitellä jälkiään. Tutkimuksessa tiedusteltiin 50 japanilaisen uskottoman naisen salaisia vinkkejä siihen, kuinka he ovat onnistuneet tekemään syrjähypyn ilman kiinni jäämistä.

Sääntö numero yksi on se, että salasuhteen kanssa ei tulisi koskaan vaihtaa kuulumisia puhelimitse. Miehet voivat helposti ratsata naisten kännykän ja mikäli neitokainen salailee puhelimen käyttöään, nousevat jokaisen sulhasen epäilyt. Toista miestä ei myöskään kannata tavata viikonloppuisin, sillä arkena treffit menevät helpommin työkiireiden piikkiin.

Japanilaiset naiset painottavat myös, että vieraalle miehelle ei saa koskaan paljastaa kotiosoitetta. Tapaamisten jälkeen tulee pitää myös huolta erilaisista hajuista, joita saattaa tarttua vaatteisiin tai hiuksiin. Yksi suurin kömmähdys olisi varmaan myös salarakkaan nimen mainitseminen, joten aasialaiset naiset ovat keksineet tähänkin oivan keinon: Kutsu kaikkia kumppaneita yhdellä ja samalla lempinimellä.