Koira näyttää kuinka lumesta voi nauttia – riemastuttavaa menoa hangessa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Koirat tiedetään lumikelien ystäviksi, ja siitä on todisteena jo monta riemuntäyteistä YouTube-videota. Harva hurtta kieltäytyy telmimishetkestä, jos vastassa on muhkea lumihanki. Kerroimme äskettäin esimerkiksi erään koiranpennun suloisista talvileikeistä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt YouTube-videolle on kuitenkin päässyt hieman varttuneempi koira. Nelivuotias Kingsley-saksanseisoja ottaa kaiken irti hangesta. Tunnelmia kuvataan niin etäältä kuin koiran pantaan kiinnitetyllä kameralla. Otus intoutuu kaivelemaan hankea ja leikittelemään muun muassa frisbeellä.

Monet ihmiset harmittelevat talvisin lumenpaljoutta, ja usein kasvot kääntyvät nyrpylleen kylmän ilman takia. Nämä mielensäpahoittajat voisivat ottaa oppia esimerkiksi kyseisen hurtan iloisesta asenteesta – on monta syytä nauttia talvesta! Tosin hankia joutunee Suomessa metsästämään tänä vuonna hieman pohjoisempaa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.