Lily Allen yllätti niukassa asussa – tätä ei ole nähty aikoihin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vastikään paluun musiikkimaailmaan tehnyt Lily Allen tunnetaan suorasukaisena neitokaisena, joka ei turhia kumartele tai haihattele. Nainen ilmoitti taannoin pettyneensä 2000-luvun popkulttuuriin, joka on hänen mukaansa täynnä Botox-kyllästettyjä idiootteja.

Parin vuoden ajan sivussa popmaailmasta perheensä parissa ollut Allen palasi äskettäin julkisuuteen uudella musiikillaan. Nyt Lily Allen on työstänyt uutta Air Balloon -musiikkivideota, jonka kuvaukset ovat vieneet hänet Etelä-Afrikan kuvankauniille seudulle. Laulajatar jakoi kuvauksista Instagram-kuvia, joissa hän poseeraa minishortseissa, bikineissä ja läpinäkyvässä paidassa.

28-vuotias englantilainen laulaja-näyttelijä Lily Allen nousi kuuluisuuteen vuonna 2005 MySpace-palvelun kautta. Laulajatar on nykyisin naimisissa Sam Cooperin kanssa ja tekee vahvaa paluuta musiikkibisneksen pariin. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, Ethel ja vuosi sitten syntynyt Marnie Rose.