Nämä lomamokat voivat muuttaa loppuelämäsi

Matkailu · Terhi Piiroinen

FOX-televisiokanavalla ohjelmaa nimeltään Vankiloissa ulkomailla. Kun varomaton turisti lähtee ulkomaille, voi reissu pahimmassa tapauksessa muuttaa koko elämän. Siksi vakuutusten ja erilaisten varotoimenpiteiden tekemistä ei kannata jättää väliin.

Maiden rajoja ei kannata ylittää ilman, että on varma siitä minne on menossa. Esimerkiksi retkeilijät saattavat joskus ylittää rajoja varomattomasti, ja vaikka Euroopassa tästä erheestä selviäisi todennäköisesti säikähdyksellä, saattavat toimenpiteet olla muualla maailmassa hieman rankempia. Kolme yhdysvaltalaista joutui taannoin Irakissa kahdeksaksi vuodeksi vankilaan, kun he olivat vahingossa ylittäneet Iranin rajan vaellusreissullaan.

Matkoilla saadut loistartunnat saattavat puhjeta vasta kuukausia myöhemmin, joten kohteessa täytyy ottaa selvää juomakelpoisesta vedestä. Huomiota kannattaa kiinnittää myös raakaan ruokaan ja pesemättömiin hedelmiin. Myös erilaiset hyönteiset voivat levittää tauteja. Osa hyönteisistä saattaa kulkeutua matkatavaroiden mukana myös kotiin ja yksi suurimmista vitsauksista on lutikat.

Sänkyluteita on myös länismaissa ja ne voivat elää lähes missä vain, aina vaatteista ja matkatavaroista huonekaluihin saakka. Reissun jälkeen täytyy pestä kaikki vaatteet ja jättää matkalaukku vaikkapa muutamaksi yöksi ulos tuulettumaan ennen varastoimista.

Valitettavaa on myös se, että ulkomailla esiintyy rikollisuutta, jossa tehdään identiteettivarkauksia. Mahdollisuuksia avautuu jatkuvasti, esimerkiksi hämäräperäisellä pankkiautomaatilla vieraillessa, julkista nettiyhteyttä käyttämällä tai silloin, jos joutuu taskuvarkaan uhriksi. Myös kotona voi tapahtua kamalia asioita lomamatkan aikana. Kutsumattomat vieraat seurailevat mielellään loma-aikoina pimeänä olevia asuntoja ja tekevät niihin murtoja. Reissusta ei kannata huudella sosiaalisessa mediassa etukäteen.

Vankilassa ulkomailla -televisio-ohjelma kertoo seikkaperäisiä tarinoita ihmisistä, jotka ovat joutuneet matkansa aikana kaltereiden taakse. Kannattaakin ottaa matkustuskohteen lakipykälistä etukäteen selville ainakin se, mitä siellä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi Dubaissa voi saada kuukauden vankilatuomion julkisesta suutelemisesta.

Ei ole mikään vitsi joutua kidnapatuksi ja etenkin Etelä- ja Väli-Amerikassa katoaa vuosittain tuhansia ihmisiä. Kidnapattuja ihmisiä käytetään kiristysvälineinä tai kaupan käynnissä. Myös liian kännissä tehdyt päätökset saattavat ajaa koko lomamatkan mönkään ja seurauksia joudutaan kärsimään koko loppuelämän ajan. Hyvä esimerkki on humalainen lentomatkustaja, joka läpsäytti tuntematonta taaperoa – mies menetti hyväpalkkaisen työnsä kohun seurauksena.

Mikäli lentoemäntä pyytää matkustajia kytkemään matkapuhelimet pois verkosta, kannattaa totella kiltisti edelleenkin. Joskus lentoyhtiö on sakottanut matkapuhelimensa käyttäjiä jopa 10.000 dollarin maksuilla. Myös tuliaisten suhteen on hyvä olla tarkka, sillä vaikka Louis Vuittonin jäljitelmälaukku menisi sisarentyttärelle lahjaksi, on se silti laiton.