Pitkän parisuhteen tunnistaa – tuntuvatko nämä merkit tutuilta?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Pitkässä parisuhteessa rutiinit asettuvat uomiinsa aivan huomaamatta. Joskus puhutaan kaavoihin kangistumisesta, mutta tavallaan pienet arjen tottumukset lisäävät turvallisuuden tunnetta. Suhde pysyy paremmin hengissä, jos sitä pyrkii myös uudistamaan.

Cosmopolitan-lehden artikkelissa paljastetaan selkeimmät tuntomerkit sille, että parisuhteesi on jatkunut jo pitkään. Joskus kutuvaiheessa voi olla romanttista levätä yhdessä sängyssä saman peiton alla. Pitkällä tähtäimellä pari saattaa kuitenkin valita erilliset peitot nukkumismukavuuden takia.

Ainoastaan vakiintuneelle kullalle voi sanoa tämän olevan hullu, ilman että toteamus herättää riidanhalua. Tietyt rajat on ylitetty, kun pari kykenee käymään yhdessä suihkussa täysin epäseksuaalisessa hengessä. Tämä on kätevää, jos satutte olemaan esimerkiksi myöhässä töistä. Myös parin tekstiviestihistoria kertoo paljon.

Jos keskustelu on lähinnä ”Mitä tuon kaupasta?” -osastoa, olet ollut suhteessa pitkään. Lemmesuhteen alussa seksiä harrastetaan aina ja koko ajan. Joillain pareilla tahti kuitenkin hidastuu jossain vaiheessa. Tuolloin yhdyntäkerroista voidaan jopa käydä kauppaa kotitöiden avulla – emme kylläkään suosittele!

Takana ovat ajat seksikkäissä yöpaidoissa – vakiintuneessa suhteessa päivän sana on flanelliyöpaita. Illan suussa näppylärasvoja voi myös tyrkätä kasvoihin siipan läsnäollessa. Kulta on omaksunut hyvin tapasi, kun hän ei yritä enää tuoda kaupasta mitään, missä on rusinoita. Pitkässä suhteessa kun muistetaan toisten inhokkiruoat ja allergiat.

Kun todella tunnet poikaystäväsi, voitte kommunikoida pelkillä ilmeillä julkisilla paikoilla. Hän myös tuntee rytmisi, eikä yritä puhua kanssasi ennen aamukymmentä viikonloppuisin. Jos soitat kullalle töistä, hän tunnistaa olinpaikkasi ”työäänestäsi”. Paras asia tällaisessa ikisuhteessa on se, että rakkaan voi pyytää olemaan hiljaa tunnin ajan, eikä hän loukkaannu.

Pitkässä suhteessa siippa saattaa viettää enemmän aikaa perheesi kanssa kuin sinä itse. Hän myös puhuu perheestäsi omana perheenään ja voi viettää ajoittain aikaa vanhempiesi kanssa, kun et itse pääse paikalle. Olette niin luontevissa väleissä keskenänne, että voit käyttää vessaa samalla, kun hän käy vieressä suihkussa. Tuhmempia seksileikkejä varten teillä on oma seksipyyhe, jolle on oma paikkansa vaatehuoneen hyllyllä.