Alastonjooga ihastuttaa – Luba Shumeyko joogaa täysin alastomana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Luba Shumeyko näyttää mallia alastonjoogasta – notkeutta ilman rihman kiertämää



Alastonjooga oli erityisen suosittua Yhdysvalloissa 60-luvulla, kun hippiaatteen kannattajat hakivat harjoitteen avulla yhteyttä jumalalliseen olemukseen. Lajin suosio on kasvanut uudelleen ja eräs kaunisvartaloinen malli on esitellyt suosikkiasentonsa.

Kerroimme äsken, että New York Cityssä ja Chelseassa on avattu uudenlaiset joogatunnit, joissa on tarkoitusjoogata ilkosen alastomana. Alastonjoogan ideana on tutustua omaan vartaloon ja antaa sille kunniaa ilman seksuaalista virettä. Mallina työskentelevä Luba Shumeyko on innostunut alastonjoogasta ja hän suostui miehensä Petter Hegren kuvattavaksi. Yhtäkkiä naisen alastonkuvat levisivät pitkin nettiä ja hänestä tuli eräänlainen alastonjoogan esikuva. Katso kuvat tästä.

Luba kertoo Ellen haastattelussa, että kuvien suosio yllätti hänet ja hänestä tuli yhdessä yössä kuuluisa. Luba kertoo, että vaikka hänet on nyt suoraan yhdistetty erotiikkabisnekseen, oli seksi viimeinen asia, mitä hän kuvien aikana ajatteli. Hän harrastaa lajia edelleen miehensä kanssa jazzia kuunnellen ja stressiä vapauttaen.

Luba joogaa kolme kertaa viikossa ja on kuvien perusteella erittäin hyvässä kunnossa. Hän aloitti harrastuksen kymmenen vuotta sitten ja on sen avulla saanut upean ja täysin luomun vartalon. Nainen esiintyy kuvissa kevyessä meikissä ja hän on lisännyt ihon kiiltoa vauvaöljyn avulla.

Seksuaalinen kanssakäyminen ei kuulu alastonjoogaan, ja esimerkiksi Chelseassa sijaitseva Bold & Naked -joogakeskus painottaa nettisivuillaan, että mikäli osallistuja etsii itselleen orgasmeja, on alastonjooga väärä paikka siihen. Tunneille osallistuvien on allekirjoitettava erillinen vaitiolosopimus, ja valokuvaaminen on ehdottoman kielletty.