Kannabiksen haittavaikutukset voidaan estää?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kannabis voidaan luokitella myös lääkeaineeksi ja sitä on hyödynnetty historian aikana laajasti erilaisten sairauksien hoidossa. Kuten kaikilla päihteiksi luokiteltavilla aineilla, on myös kannabiksen käytöllä haittavaikutuksia. Kannabis voi todistetusti heikentää lähimuistia ja keskittymiskykyä.

Kannabiksen käyttö lääkkeenä on vanha ilmiö, ja sitä on käytetty yleisesti esimerkiksi Kiinassa yli 2.700 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Lääkekannabistutkimus on aktiivinen tieteenhaara, ja tutkijat yrittävät jatkuvasti jalostaa yleisestä kasvista mahdollisimman monipuolista lääkintäainetta. Kannabista käytetään etenkin syöpähoidoissa, mutta sen sivuvaikutuksena ilmenevät muistinmenetykset askarruttavat tiedemiehiä.

Nyt Medical Daily -julkaisu kertoo, että Louisianan yliopiston terveystieteen yksikön tiedemiehet ovat selvittäneet syyn lähimuistin heikentymiseen kannabiksen käytön jälkeen. Kannabiksen psykoaktiiviset ainesosat lisäävät ihmisen muistitoiminnoista vastaavan hippokampuksen COX-2 -entsyymin tuotantoa. COX-2 -entsyymi lisää puolestaan unohtelua, mutta nyt on paljastettu, että entsyymin liikatuotanto voidaan estää tavallisen ibuprofeiinin avulla.

Ibuprofeiini madaltaa COX-2 -entsyymin määrää, eikä hyötyvaikutus koske pelkästään kannabioideja nauttivien potilaiden hoitamista, vaan tutkimuksen kautta on löydetty hyötyvaikutuksia muun muassa Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla.

– Tuloksemme viittaavat siihen, että kannabiksen ei-toivottuja sivuvaikutuksia voidaan poistaa tai vähentää erillisen COX-2 -puskurin avulla, ja samalla lääkekasvin myönteiset vaikutukset säilytetään. Samaa keinoa voidaan käyttää myös hankalien sairauksien hoidossa, kuten Alzheimerin taudissa, yliopiston johtava tutkija Chu Chen myönsi.

Hamppukasveista saatavan kannabiksen huumausainekäyttö kiellettiin vasta 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, ja sittemmin myös muissa YK-maissa. Nyt Yhdysvallat on ottanut harppauksen entiseen, ja kannabis on sallittu lääkekäyttöön 19 osavaltiossa ja kaksi osavaltiota sallivat myös viljelyskasvin päihdekäytön täysi-ikäisille.