Järjestä kumppanillesi maailman paras ystävänpäivä – tässä vinkit

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kun elämässä on Se Tärkeä Ihminen, ystävänpäivä tuntuu huomattavasti romanttisemmalta päivältä. Moni voi vierastaa siihen liittyvää mainontaa, suklaalahjoja, pörröpehmoja ja sydänkortteja, mutta kyseinen rakkauden juhla voi samalla olla vuoden paras päivä, jos omalle kullalleen haluaa järjestää jotain ikimuistoista.

Your Tango -sivuston mukaan täydellisen ystävänpäivän suunnittelun voi aloittaa jo hyvissä ajoin. Ideoiden pallottelulla koko asian voi toteuttaa luomisleikkinä. Lahja voi sisältää monia erilaisia elementtejä, esimerkiksi hellitteleviä sanoja, kauniita tekoja, fyysistä kosketusta, laatuaikaa ja lahjoja.

Jos on vaikea päättää, mitä Hänelle järjestäisi, voi aloittaa pohtimalla kahta kysymystä. Mikä yleisesti tekemäni tekee partnerini onnelliseksi? Mistä hän on viime aikoina valittanut jääneensä paitsi? Mikäli haluat panostaa ylistäviin sanoihin, näe vaivaa upeassa kortissa, johon kirjoitat syvällisesti, mitä todella ajattelet rakkaastasi.

Jos poikaystäväsi on elokuvien ja ruoan ystävä, hänelle voi järjestää kotioloissa upean kolmen jälkiruoan herkkunautiskelun ja pistää DVD-soittimeen pyörimään kyseisen komistuksen lempielokuvan. Fyysistä kosketusta kaipaavalle voi pistää pystyyn unelmien eroottisen illan, jossa pääosassa ovat uroksen fantasiat sylitanssista. Älä epäröi mennä äärimmäisyyksiin – tämä on päivä, jolloin romanttiset ylilyönnit sallitaan!

Voit valmistella myös itsesi yhteiseen iltaan laittamalla valitsemaasi teemaan sopivan asun ylle, ja luomalla kodin tunnelmasta viettelevän. Jos menette ravintolaan, valitse paikka, joka tuo molemmille ylellisyyden tuntua. Aina maailman parhaimman lahjan keksiminen ei vaadi rahankäyttöä. Mieti kumppaniasi, jonka tunnet päästä varpaisiin – mitä hänen elämässään tapahtuu? Kun näytät osallistuvasi hänen elämäänsä, luot jo ajatuksillasi parhaimman mahdollisen muistutuksen rakkaudestanne.