Kannabiksesta tuli osavaltiolle kultakaivos Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen Coloradossa laillistettiin äskettäin kannabiksen viihdekäyttö, ja ennakkoarvioiden mukaan rohkea päätös vähentäisi vankilassa istuvien ihmisten määrää ja kasvattaisi dramaattisesti osavaltion verotuloja. Odotukset ovat sittemmin toteutuneet ja jopa ylittyneet.

Coloradon osavaltio verottaa kannabista melko voimakkaasti, ja tuoreimpien tietojen mukaan verotulot jo ensimmäiseltä vuodelta nousevat noin 100 miljoonaan dollariin, AlterNet raportoi. Se on 30 miljoonaa dollaria enemmän kuin virkamiehet odottivat. Ensi vuodelle luvassa on vieläkin suurempia verotuloja. Kaiken lisäksi jokainen lailliseen kannabikseen käytetty dollarin on pois rikollisjärjestöjen toiminnasta.

Coloradon kuvernööri John Hickenlooper kertoi keskiviikkona, että budjettiin viime vuonna laskettu 70 miljoonan dollarin kannabisverotulo on näillä näkymin nousemassa jopa 98 miljoonaan dollariin. Tätäkin suuremmat säästöt yhteiskunnalle tulevat siitä, että vankilat eivät ole enää täynnä kannabisrikoksista tuomittuja ihmisiä. Kannabisverosta hyötyy suoraan osavaltion koulujärjestelmä, sillä merkittävä osa verotuloista ohjataan koulujen rakentamiseen ja remontoimiseen.