Jenkkisivusto ylistää Suomenlinnaa: ”Ultimaattinen matkailukohde!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Helsingin edustalla lepäilevä Suomenlinna on yksi maamme aarteista ja saaren kauniissa maisemissa vietetään ahkerasti muun muassa piknikpäiviä ystävien ja perheen kesken. Suomenlinna on myös yksi turistien salaisista suosikkipaikoista, joissa he pyrkivät vierailemaan pääkaupunkiseudulle sijoittuvan reissunsa aikana.

Huffington Post
Huffington Post

Nyt maailman suosituimpiin lukeutuvan verkkomedian, Huffington Postin, matkailutiimiin kuuluva Rita Anya Nara ylistää Suomenlinnan olevan kaikkien yksinmatkustavien henkilöiden unelmakohde. Hän kertoo Suomenlinnan sopivan matkustajille, jotka eivät jaksa kierrellä turistirysissä tai ostoskeskuksissa. Hän myös vinkkaa, että saarelle pitää ottaa mukaan hyvät jalkineet ja kamera. Suomenlinnaan voi tutustua esimerkiksi Skyview-palvelussa, jossa saarilla voi seikkailla kotisohvalta käsin.

Kuva: Skyview, Flycam Oy
Kuva: Skyview, Flycam Oy

Huffington Postin matkailutiimiin kuuluu joukko tunnettuja bloggaajia ja alansa huippunimiä. Yhdysvaltalaista Huffington Postia ylistetään lähinnä sen suorasukaisen ja peittelemättömän uutissisältönsä vuoksi ja se on myös Yhdysvaltojen ainoa mainosrahoitteinen Pulizer-palkinnon voittanut nettilehti. Blogin pohjalle vuonna 2005 perustettu nettilehti on kasvanut 315 miljoonan dollarin arvoiseksi mediajätiksi ja sitä julkaistaan kuudella eri kielellä.