Juha Lagström Romanssi-elokuvan pääroolista: ”Olin heti valmis”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkiyhtye Elonkerjuu sai taannoin uuden laulajan, kun Juha Lagström korvasi Lauri Tähkän. Ennen bändikiinnitystä Lagström oli jo tehnyt pitkän uran näyttelijänä Porin ja Vaasan kaupunginteattereissa. Pian mies nähdään uuden Romanssi-elokuvan miespääroolissa.

juhalagstrom02042014

Anssi Mänttärin elokuva saa ensi-iltansa 11. huhtikuuta. Stara tapasi Juha Lagströmin, joka kertoi tunnelmistaan odotetun ensi-illan alla. Elokuvan ja teatterin tekeminen poikkeavat toisistaan yleensä kovasti, mutta Mänttärin ohjaustyyli yhdistelee molempia.

– Teatterissa viedään rooli siten, että viedään kerralla koko rooli läpi, mutta elokuvassa näyttelijä luo materiaalia ohjaajalle ja leikkaajalle, jotka koostavat sen roolin. Tässä mentiin kuitenkin aika pitkälle, kun tässä on pitkiä otoksia, joten mennään enemmänkin teatteripohjaisella. Se on Mänttärin tyyli tehdä pitkillä kohtauksilla, Juha Lagström kertoi.

Aiemmin muun muassa teatterin lavalla, televisiosarjoissa ja elokuvissa nähty Lagström uskoo päätyneensä elokuvaan ystävien suosituksesta.

– Anssi soitti mulle ja kysyi, että kiinnostaisiko lähteä mukaan. Kun kuulin ketkä tätä elokuvaa ovat tekemässä, niin olin heti valmis, Juha Lagström kertoi.

juhalagstromelinareinikka02042014

– Tää kuvattiin reilu vuosi sitten. Siinä oli alla parin viikon ulkomaanmatka Kap Verdelle. Kuvaukset alkoivat melkein heti kun tulin reissusta. Tuttujen ihmisten kanssa ei tarvinnut opetella tuntemaan toisia uudelleen, niin siinä on aina jo askel otettu.

Elonkerjuu-yhtye työstää parhaillaan Lapualla sijaitsevassa studiossa uutta levyään. Ensimmäinen maistainen kuullaan jo lähiaikoina.

– Tällä hetkellä tehdään uutta levyä Pohjanmaalla pellon laidalla. ensimmäinen singlejulkaisu yritetään saada vielä ennen kesää ja syksyllä olisi tarkoitus julkaista levy. Kesällä tehdään keikkoja. Juhannuksen jälkeen lähdetään tekemään, mutta varsinainen kiertue alkaa vasta syksyllä levyn jälkeen.

Katso traileri tästä: