Näin vältät kolmenkympin kriisin! Tärkeät vinkit virstanpylvääseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tasakymmenet mielletään ihmisen iässä maagisiksi rajapyykeiksi, jolloin elämä jatkuu periaatteessa ennallaan, mutta ikäryhmässä edustetaan hieman vanhempaa polvea. Moni sanoo, että 30-vuotissyntymäpäivä on kuitenkin ensimmäinen elämän etappi, jolloin kaikki muuttuu radikaalisti.

Kärjistäen voisi veistellä, että kolmekymppisenä ei jaksa enää panostaa uusiin kaverisuhteisiin, koska vanhat ystävät riittävät. Viimeistään tällöin myös pesänrakennusbuumi syttyy kukkaan ja päässä siintävät ajatukset perheen perustamisesta. Puolessa välissä 60 ikävuotta ihmisen voidaan sanoa jo asettuneen tai ainakin hän tietää, mitä elämältään haluaa. Kokemuskirjoon pitäisi olla kertyneenä niin paljon tapahtumia, että kolmekymppinen ei hätkähdä siitäkään, jos suunnitelmat heittävät häränpyllyä.

Vaikka ikä on vain numeroita, on suurin osa ihmisistä kokenut kolmekymppiseksi tullessaan jo sen verran asioita, ettei heidän tarvitse kyseenalaistaa tai etsiä elämäänsä kaikkea yhtä ponnekkaasti kuin parikymppisenä. On muutama asia, jotka jokaisen tulisi tehdä ennen kolmannen vuosikymmenen merkkipaalua.

Matkusta yksin. Maailman tutkiminen omin päin avartaa ja antaa aatteille tilaa. Sanotaan, että muista oppimalla oppii paljon myös itsestään, joten kannattaa pakata reppu selkään ja lähteä tutkimusmatkalle omaan sisimpään. Samalla voi käydä ravintolassa yksin ja pitkän kaavan kautta. Nauti ruoasta ilman, että lukisit lehteä, räpläisit puhelinta tai hotkisit kiireellä. Yksin syöminen saattaa olla yhtä antoisaa kuin aurinkoisen aamun onnistunut joogasessio.

On lapsellista jaotella ihmiset kavereihin ja vihollisiin, joten kypsempi ikä edellyttää myös taitoa tehdä sovinto. Ihmisiä ei kannata miellyttää väkisin, mutta mikäli historiassa hiertää jokin vanha kauna, kannattaa se selvittää ennen kolmekymppisiä. Ihmisen on myös opeteltava sanomaan kieltävästi ilman, että sitä tarvitsisi sen kummemmin perustella tai selitellä.

Antaudu seikkailuun ja eksy. Vaikka puhelimella on helppo tarkastaa oma olinpaikka, saa ilosta enemmän irti tuntemattomaan hyppäämällä ja ihmisiltä apua kyselemällä. Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen tulee myös kerran elämässään käydä treffeillä henkilön kanssa, joka ei herätä minkäänlaisia ajatuksia etukäteen. Kannattaa siis opetella antamaan elinsijaa kaikille, vaikka he eivät edustaisikaan ajatusmaailmaasi tai tyyliäsi. Jos uskallat pyytää ulos itseäsi huomattavasti nuoremman henkilön ilman ennakkoluuloja, ropisee sinulle entistäkin enemmän elämänkokemuspisteitä.

Aikuisikään kuuluu myös itsevarmuus, ja mikä olisi sen parempi keino testata omia taitojaan kuin tehdä jotain itse ja koittaa vielä myydä se eteenpäin? Oli kyseessä sitten piirakka, kaulahuivi tai taulu, valmista se ja huomaa, että joku muukin pitää tekeleestäsi. Sukulaissuhteet kannattaa panna aikuisiän kynnyksellä kuntoon ja viimeistään 30-vuotiaana. Ota yllättäen yhteyttä kaukana olevaan sukulaiseen ja tutustu häneen paremmin.

Taloudellinen tilanne tasaantuu tavallisimmin 30-vuotiaana, kun työpaikkakuviot ovat vakiintuneet ja tilillä on opintotukea enemmän euroja. Yksi aikuisen ihmisen merkki on rahasta luopuminen. Koita yllättää joku tarjoamalla hänelle lounasrahaa. Itsekkyys ei kuulu tervejärkiseen aikuisuuteen ainakaan siten, että omaan napaan tuijottaminen on aina tärkeintä.

Kolmekymppisenä ei tarvitse todistella muille omaa itseään tai matkia henkilöitä kateus takaraivossa. Itsenäinen ja menestyvä ihminen tekee kolmekymppisenä itsensä kanssa sinunkaupat ilman turhia kriisejä. Muuta uuteen kaupunkiin ennen sitä ja elä elämää täysillä. Jos vielä rakastuu tulisesti, voi kolmekymppisiä viettää mahtavan kokemuspankin kera. Kaikki on jo tehty, ryhdytään nauttimaan elämästä.