Suomen uusin YouTube-sensaatio Smoukahontasista: ”Nostan hänelle hattua!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalainen koomikko Rudi Rok nousi viikon sisällä YouTube-ilmiöksi tekemällään videolla (katso tästä), jossa hän esittää 30 erilaista eläinääntä leijonasta heinäsirkkaan ja hevoseen. Miehen video päätyi äskettäin ABC-kanavan Good Morning America -ohjelmaan. Stara tavoitti Rudin eilen haastatteluun.

ABC Canada
ABC Canada

Rudin lisäksi myös toinen suomalainen nettitähti, Smoukahontas, on niittänyt menestystä myös kansainvälisesti. Kysyimme Rudilta, onko hänen mielestään Sara Maria Forsbergin YouTube-menestys avannut väylää muillekin Suomi-osaajille, kuten esimerkiksi hänelle itselleen.

– Voi olla, että Smoukahontas on todennäköisesti jeesannut. Kun mulla on vähän samantyylinen video, jossa kuitenkin tehdään vähän erilaisia asioita. Pakko heittää Smoukahontasille krediittiä. Ihan törkeän lahjakas hän on. Eikä mun video muuten ollut mikään haaste hänelle, Rudi Rok kertoi Staralle.

– Silloin kun olen ollut 19-vuotias, eli samanikäinen mitä Smoukahontas nyt on, rikoin mun selän niin, että melkein halvaannuin ja mun tanssiura loppui kuin seinään. Silloin rupesin tekemään näitä ääniä. Olen aloittanut hänen ikäisenään homman. Nostan hänelle hattua! En olisi sen ikäisenä voinut kuvitella olevani tässä.

Uusimmat