Matkustaja kuvasi lentokoneen mereensyöksyn videolle – ja otti meressä selfien

Viihdeuutiset · Stara.fi

Selfie on ollut viimeisen parin vuoden aikana monien huulilla, sillä itse otettua omakuvaa tarkoittava sana päätyi viime vuonna jopa englannin kielen viralliseen sanakirjaan. Nykyisin selfieitä ikuistetaan erityisesti sosiaalisessa mediassa julkaisemista varten.

Julkaisu käyttäjältä Ferdinand Puentes.

Selfieiden merkityksen huomaa, kun tarkastellaan millaisissa tilanteissa kuvia otetaan. Usein jopa traagiset ja vaaralliset tilanteet, kuten onnettomuudet, saavat ihmiset ottamaan tällaisia kuvia. Aiemmin on nähty muun muassa lento-onnettomuudesta pelastuneen matkustajan selfie palavan lentokoneen vieressä, ja nyt samaan sarjaan päätyy toinenkin kuva.

Ferdinand Puentesia kuljettanut lentokone teki nimittäin onnistuneen pakkolaskun mereen. Puentes kuvasi pakkolaskun videolle, ja veteen hengissä päästyään mies päätti ottaa kännykällä selfien. Kuva päätyi nopeasti verkkoon ja siitä tuli kansainvälinen ilmiö. Yhdysvalloissa tapaus nousi jopa televisiouutisiin. Turmassa menehtyi yksi ihminen, mutta kaikki muut selvisivät.

Ferdinand Puentes
Ferdinand Puentes
Ferdinand Puentes
Ferdinand Puentes