Miley Cyrus veti lärvit Lontoossa – keikat jatkuvat tänään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara on parhaillaan Lontoossa, jossa poptähti Miley Cyrus käynnistää tänä iltana Bangerz-kiertueensa Euroopan osuuden O2 Arenalta. Turnee pääsee nyt käynnistymään kaksi keikkaa suunniteltua myöhemmin, kun laulaja joutui viime viikolla perumaan virallisen avauskeikkansa Amsterdamissa allergian takia.

Kahden keikan sairausloma on nyt päättynyt ja Miley on päässyt saman tien täyteen vauhtiin. Hän nimittäin päätti ottaa käyttöön bilevaihteen heti Lontooseen päästyään. Cyrus julkaisi heti tuoreeltaan Instagramissa vauhdikkaan videon, joka oli ilmeisesti kuvattu hänen hotellihuoneessaan.

The Sun -lehden mukaan Mileyn sunnuntai-ilta sujui alkoholinhuuruisissa biletunnelmissa yhdessä ystävien kanssa. Maanantai sujui krapulaisissa merkeissä valmistautumalla tämäniltaisen keikkaan. Cyrus tekee Iso-Britanniassa ja Irlannissa yhteensä seitsemän keikkaa.

Starassa on parhaillaan käynnissä lukijakilpailu, jonka voittaja pääsee ystävineen tapaamaan Miley Cyrusia henkilökohtaisesti Helsingin konsertin yhteydessä 1. kesäkuuta.