Heikki L on Suomen menestyneimpiä dj-tuottajia. Hänen ja Alex Kunnarin viimevuotisella hitillä City Of Sin vieraili amerikkalaisen Good Charlotte-yhtyeen vokalisti Joel Madden. Uuden You Don’t Want Love -singlen laulusta vastaa Roxette-yhtyeen Per Gessle.
– Roxette on popmusiikin aatelia ja olen todella innoissani päästessäni työskentelemään yhden aikamme tunnetuimman laulajan kanssa, sanoo Heikki L.
Heikki L aloitti musiikin tekemisen ja levyjen soittamisen vuonna 1993 ja on uransa aikana läpikäynyt lähes kaikki musiikkikentän osa-alueet. Hänen tuotantonsa ovat päätyneet muun muassa David Guettan, Axwellin, Tieston ja Armin Van Buurenin levylautasille.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Heikki Liimatainen, Roxette tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.