Stara Roxette

Viihdeuutiset

Roxette-tähden terveys petti – suomalaisfestivaali peruttiin

Maailman suosituimpiin popyhtyeisiin 1990-luvulla lukeutunut Roxette joutui taannoin perumaan keikkansa vokalisti Marie Fredrikssonin lääkärin määräyksestä. Yhtye ilmoitti, ettei sitä ehkä nähdä enää koskaan esiintymislavoilla. Äskettäin yhtye kuitenkin kiinnitettiin Jyväskylän Sataman Yö -festarin päätähdeksi, kun Roxette palasi sittenkin esiintymislavoille.

Nyt Roxette on kuitenkin joutunut jälleen perumaan keikkansa ja samalla myös Sataman Yö -esiintymisensä Fredrikssonin heikentyneen terveydentilan vuoksi. Pär Gessle korosti Aftonbladetissa, että laulajan syöpä ei ole kuitenkaan uusiutunut.

Huhtikuussa julkistetun peruuntumisen jälkeen Jyväskylään yritettiin saada korvaavaa esiintyjää, mutta se ei lopulta onnistunut. Siksi Roxetten myötä peruttiin tältä vuodelta koko tapahtuma, joka oli tarkoitus järjestää 17.-18. kesäkuuta.

– Tällä aikataululla ei huomattavista yrityksistä huolimatta ollut mahdollista saada Roxetelle enää korvaavaa esiintyjää, joten päädyimme perumaan koko tapahtuman. Tämä on harmittava takaisku, mutta käännämme katseet Sataman Yön osalta jo ensi vuoteen, jolloin tapahtuma palaa entistä vahvempana, tapahtuman tuottaja Hannu Haljala kertoo.

Roxetten Marie Fredriksson sairastui 2000-luvun alussa syöpään ja on taistellut sairautta vastaan pitkään. Laulajatähti oli jo toipunut kuntoon ja yhtye on viime vuosina keikkaillut ahkerasti ympäri maailmaa. Samalla yhtye on julkaissut myös uutta materiaalia.

Ruotsalaiset Marie Fredriksson ja Per Gessle perustivat Roxetten vuonna 1986. He kohosivat maailmanmaineeseen vuonna 1989 singlellään The Look. Roxette on myynyt 85 miljoonaa albumia, julkaissut 51 singleä ja sillä on hallussaan neljä US Billboardin ykkössijaa.

Viihdeuutiset

Vaasaan uusi festivaali – Roxette saapuu Wasa Open Airin päätähdeksi

Wasa Open Air 2015 -tapahtuman pääesiintyjänä nähdään 15. elokuuta ruotsalaisyhtye Roxette, joka saapuu Vaasaan Kaarlen kentälle osana 30-vuotisjuhlakiertuettaan. Konsertti on Roxetten kesän ainoa Suomen-keikka. Tapahtuman kaksi muuta esiintyjää julkistetaan myöhemmin.

Wasa Open Air 2015 on samalla vaasalaisten pääsarjatasoisten urheiluseurojen Vaasan Sportin ja Vaasan Palloseuran tukikonsertti, jonka on tarkoitus nostaa Vaasa takaisin suurten konserttikaupunkien joukkoon.

Laulaja Marie Fredrikssonin ja säveltäjä-sanoittaja Per Gesslen muodostama ruotsalaisyhtye nousi kansainväliseen supersuosioon jo toisella albumillaan Look Sharp! vuonna 1988. Kaarlen kentällä onkin luvassa upea läpileikkaus yhtyeen tuotantoon. Roxette on luonut vuosien varrella useita hittejä, jotka ovat nousseet listojen kärkiin ympäri maailman, kuten The Look, Listen to Your Heart, It Must Have Been Love ja Joyride.

Vaasan Sport palasi jääkiekon Liigaan viime vuonna. Edellisen kerran Sport pelasi ylimmällä sarjatasolla kaudella 1975–1976. Sportin jääkiekkojaosto on perustettu vuonna 1962. Mestiksessä pelatessaan Sport voitti mestaruuden kausilla 2008–2009, 2010–2011 ja 2011–2012. Vuonna 1924 perustettu Vaasan Palloseura eli VPS on pelannut 48 kautta SM-sarjassa ja Veikkausliigassa sekä yhdeksän kautta Ykkösessä. VPS on voittanut Suomen mestaruuden kaksi kertaa. Kaudella 2013 VPS sijoittui Veikkausliigassa kolmanneksi. VPS:n kotistadion on Hietalahden jalkapallostadion.

Viihdeuutiset

Tältä Roxette-yhtyeen tähdet näyttävät nyt – katso kuvat

Vuosi 2011 on ollut upea vuosi ruotsalaiselle Roxette-yhtyeelle. Yhtye on tehnyt paluun Charm School –albumilla ja maailmankiertueella. Kiertue on jo houkutellut yli 700.000 katsojaa ympäri maailman. Suomessa kiertue pysähtyi viimeksi 8. marraskuuta Helsingin Hartwall Areenalla.

Helsingissä nähtiin tyylikkäästi ikääntynyt duo, mutta keikkakiertueiden ja elämän jäljet näkyivät jo selvästi molempien kasvoilta. Katso kaikki keikkakuvat tästä.


Kuvat: Tiia Santavirta

Aikoinaan valtavaa suosiota ympäri maailman niittänyt ruotsalainen megayhtye Roxette on myynyt 25 vuotta kestäneen uransa aikanaperäti 70 miljoonaa albumia. Yhtyeen Room Service –studioalbumista on kulunut jo vuosikymmen. Taannoin Marie Fredriksson vieraili Per Gesslen soolokiertueella Amsterdamissa, jossa parivaljakko esitti yhdessä kappaleet It Must Have Been Love ja The Look.