Jackie Chan Renny Harlinin seuraavan elokuvan päätähti

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomalainen elokuvaohjaaja Renny Harlin muistetaan 80- ja 90-lukujen Hollywood-menestyksistään, mutta tuoreemmat elokuvat eivät ole keränneet toivotunlaisia katsojalukuja. Miehen viimeisin elokuva on tänä keväänä ensi-iltansa saanut The Legend of Hercules.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Renny Harlin ohjaa seuraavaksi nimekästä toimintatähteä, Jackie Chania. Harlin kiinnitettiin Screen Daily -sivuston mukaan Hong Kongiin sijoittuvaan Skiptrace-elokuvaan alkuperäisen ohjaajan, Sam Fellinin, jätettyä projektin. Jackie Chanin lisäksi elokuvassa nähdään American Pie -elokuvista tuttu Sean William Scott ja kiinalaistähti Fan Bingbing.

Renny Harlin tunnetaan maailmalla parhaiten Cliffhanger ja Die Hard 2 -elokuvistaan, joista ensinmainitun kiipeilyelokuvan päätähtenä nähtiin Sylvester Stallone. Nyt Harlin kertoi taannoin Entertainment Tonight -ohjelman haastattelussa elokuvan tekemisestä. Hän kertoi Stallonen paljastaneen ennen Cliffhangerin kuvauksia pelkäävänsä korkeita paikkoja.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.