Popkaunottaren herkät hetket rannalla – bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen kantritähti LeAnn Rimes on myynyt maailmanlaajuisesti 20 miljoonaa levyä. 15 albumia julkaissut kohukaunotar on kuitenkin ollut viime vuosina enemmän julkisuudessa esillä suhdekuvioidensa tiimoilta. Hän on nykyisin naimisissa näyttelijä Eddie Cibrianin kanssa.

Eilen julkkispari ikuistettiin kuviin Havaijilla, jossa he ovat parhaillaan lemmenlomalla. Rantakävely näytti sujuvan melko herkissä tunnelmissa.

Syömishäiriöistäkin kärsinyt laulajakaunotar LeAnn Rimes rakastui taannoin taustatanssijaansa Dean Sheremetiin. Pari oli yhdessä vuosina 2002 – 2009. Ero johtui siitä, että Rimesillä oli avioliiton aikana suhde Northern Lights -elokuvan vastanäyttelijäänsä Eddie Cibrianiin. Cibrianin vaimo Brandi Glanville haki pettämisen jälkeen myös avioeroa. Rimes ja Cibriani solmivat avioliiton vuonna 2011. Salasuhteen paljastumisen jälkeen LeAnn Rimes ja Brandi Glanville ovat olleet useita kertoja ilmiriidoissa.